Maahisten valtakunnassa sammutettiin nuotioita
Perjantai-iltana jännitys tiivistyi Siltamäen ostarilla kun kaikki ahtautuivat bussiin. Bussimatka Rismalahteen oli hiukan levoton ja matkassa oli pari pientä mutkaa, mutta lopulta selvisimme perille. Heti perille saavuttuamme vartsut alkoivat pystyttämään puolareita. Samaan aikaan sudarit majoittautuivat sisälle ja leikkivät International Gamesia ulkona. He pääsivät siis heittelemään noppaa, laskemaan silmälukuja yhteen ja tekemään numeroiden osoittamia asioita. Kun nopat oli heitelty, oli iltapalan ja nukkumaanmenon aika. Vartsut taas tekivät itse iltapalansa ja lämmittivät puolarinsa. Lauantai-aamuna he heräilivät puolareistaan ja sudarit kömpivät kämpästä lipunnostoon. Lippusalko oli ilmeisesti viallinen ja lippu nostettiinkin vain kuvitteellisesti. Namipuuron syötyään kaikki lähtivät ulos kiertämään erilaisilla pisteillä. Suunnistusta, ensiapua, ruuan laittoa, askartelua, majoja ja sammutusta! Vartsut laittoivat ruuaksi nuotiolla paistettua makkaraa ja folioon käärittyjä vihanneksia. Sudarit puolestaan keittivät makoisaa jauhelihakeittoa trangioilla. Sammutusta oli kahdenlaista: Vartiolaiset estivät palon jauhesammuttimilla ja sudenpennut valkoisella sammutus peitteellä.
Jälleen nopan heittämistä
Toimintapisteillä oli hirmuisesti kaikenlaista puuhaa, joten oli ihanaa päästä sisälle kämppään. Sudarit lähtivät saunomaan ja vartsut jäivät sisälle rentoutumaan. Tahdottiin jo ruokaa ja saatiinkin maukasta kana, -riisi, -wokkivihannessekoitusta. Tosin joillekkin wokkivihannekset olivat vieraita ja minimaisseja ja muuta eksoottista ihmeteltiinkin. Ruuan kadottua vatsoihin sudarit lähtivät vielä ulos päättelemään johtolangasta toiselle kulkevaa ohjelmaa. Ohjelmassa pomppi myös ihmeelinen kaninkorvatyyppi! Tällä välin vartiolaiset kävivät saunassa ja osa heitti noppaa, eli suoritti palvelutehtäviä nopan silmäluvusta riippuen. Sai myös heittää toisenlaista noppaa, jolla sai taas itselleen hauskoja juttuja, mm. käsi- ja kasvomaalauksia, joita sudaritkin saivat itseensä. Kyllä Aki osaa: rauhallisesti ja varmasti.
Tuulen tuiverrusta
Sunnuntai-aamuna tuuli oli voimistunut huimasti ja meinasi viedä pienimmät sudarit mukanaan. Tuulen vuoksi “lipunnosto” pidettiinkin poikkeuksellisesti mökin takana, tuulelta suojassa. “Lipunnoston” jälkeen mentiin sisälle aamupalle ja alettiin pakkailla. Kun pakkaukset oli viimein pakattu, menivät vartsut ulos purkamaan puolareita. Sudaritkin pakkautuivat ulos. Kun ulkona oli siivottu, oli vuorossa koko lippukunnan yhteisiä leikkejä. Kaikilla oli tosi kivaa, mutta kaikki kiva päättyy aikanaan ja niin oli kotiinlähdön paikka. Jälleen pakkauduttiin bussiin, ja pian oltiinkin jo Siltamäessä.
Teksti: Sini ja Linda